Imatran kesäteatterissa saa kesällä 2022 kantaesityksensä musiikkikomedia Niin paljon kuuluu rakkauteen.
Tiedotteet
Julkaistu
Niin paljon kuuluu rakkauteen –musiikkikomedia kertoo paluumuutosta maalle ja rakkauden haasteista.
Julkaistu
Spoonface Steinbergin ensi-ilta on Teatteri Imatrassa maaliskuussa. Toukokuussa Imatralla vierailee Seela Sellan ja Esko Roineen tähdittämä Rakkauskirjeitä.
Julkaistu
Lastenteatteriesitys Pähkinänsärkijän kotimainen kantaesitys Teatteri Imatrassa perjantaina.
Pieni Klaara-tyttö saa jouluaattona lahjaksi puisen pähkinänsärkijä-nuken. Siitä alkaa satumainen matka keijukaisten ja lelusotilaiden maailmaan.
Julkaistu
Lippuja ensi-iltaan on vielä saatavilla, sillä saliin saadaan ottaa yleisöä ensitietoa enemmän.
Julkaistu
Syyskuussa kantaesityksensä saava Kirpputori perustuu Palmgreniin romaaniin. Päähenkilö Kimmo on ikuinen epäonnistuja, joka syyttää kohtalostaan kaikkia muita paitsi itseään.
Julkaistu
Teatteri Imatra
Tiedote 2.8.2021
Julkaistu
Ostetut liput voi palauttaa teatterin verkkosivujen kautta.
Aku Hirviniemen tähtihaastattelu Teatteri Imatrassa siirtyy vuoden 2022 alkuun. Haastattelu oli tarkoitus järjestää marraskuun lopussa. Uusi ajankohta tarkentuu myöhemmin.
Julkaistu
Eppu Nuotion käsikirjoittama kantaesitys on Teatteri Imatrassa lauantaina 22.1.2022. Tuotanto on herättänyt runsaasti kiinnostusta, sillä koronaepidemian takia ensi-iltaa on jouduttu siirtämään kahteen otteeseen.
Lipunmyynti Teatteri Imatrassa ensi talvena nähtävään Elämä ikkunan takana -musikaaliin on alkanut. Kirjailija Eppu Nuotion käsikirjoittama musiikkinäytelmä perustuu muusikko Gösta Sundqvistin lyriikoihin.
Musiikkinäytelmän ensi-ilta piti olla alun perin jo kuluvan vuoden kevättalvella.
Julkaistu
Ensi-iltaa juhlitaan 23.10. Näytökset jatkuvat joulukuun puoliväliin.
Valheella on lyhyet jäljet, valkoisellakin. Näin saa huomata myös Maire, joka yrittää salata umpirehelliseltä mieheltään Raimolta, että marketissa puhjennut asiakkaiden ”maksulakko” imaisi hänet mukaan laittomuuksiin.
Hämärätouhujen sekaan soljahtaa myös ystävä, naapurin pätkätyöläinen Irkku ja hänen luottamusmiehenä toimiva miehensä Saku. Aikamoinen linnunsiemensoppa on keitetty – ja syötykin, ennen kuin sotku on siivottu ja välit virkavallan ja aviopuolisoiden kanssa selvitetty.