Olet täällä

Teatteri Imatran uudeksi näyttelijäksi on valittu Eeva Karoliina Mäenpää

Mäenpää aloittaa Teatteri Imatrassa tammikuun alussa. Ensimmäisen kerran hänet nähdään lavalla Elämä ikkunan takana -musikaalissa.

Teatteri Imatran uudeksi näyttelijäksi on valittu näyttelijä Eeva Karoliina Mäenpää. Mäenpää on valmistunut näyttelijäksi Madridin teatteriakatemian näyttelijäntaiteen koulutusohjelmasta. Lisäksi hän on opiskellut Teatterikorkeakoulun avoimia opintoja sekä taidekasvatusta ja draamaa Jyväskylän yliopistossa. Viimeiset viisi vuotta Mäenpää on työskennellyt näyttelijänä kansainvälisissä tuotannoissa Réplika teatrossa Madridissa, Espanjassa. Hän on tehnyt urallaan myös useita lyhytelokuvia.

–Tulen todella innokkain mielin Imatralle. Kaupunki ei ole minulle aiemmin tuttu, mutta karjalaisten elämäniloinen asenne välittyi jo koe-esiintymisvierailulla, Mäenpää kertoo.

Ensimmäinen rooli Elämä ikkunan takana -musikaalissa

Mäenpää aloittaa työnsä Imatralla tammikuun alussa. Hänen näyttelijänkautensa kestää vuoden 2022 huhtikuuhun.

– Olen erittäin iloinen, että saamme näyttelijäensembleemme kouluttautuneen, osaavan ja ammatistaan selkeästi nauttivan näyttelijän, teatterinjohtaja Timo Rissanen sanoo.

Mäenpään ensimmäinen rooli Imatralla on päärooli keväällä nähtävässä Elämä ikkunan takana -musikaalissa. Alkukauden ajan hän vuorottelee roolissa vanhempainvapaalle jäävän Hanna Kaskelan kanssa.

Avoinna olleeseen näyttelijän paikkana tuli marraskuun aikana 20 hakemusta. Rissanen pitää hakijoiden tasoa hyvänä. Seitsemän hakijaa valittiin koe-esiintymiseen ja haastatteluun. Sairastumisten vuoksi kokeissa kävi viisi näyttelijää.