Teatteri Imatran kauden 2026–2027 kummiluokka teki ensimmäisen vierailunsa teatteriin viime viikolla

Ti 29.9.2026 klo 11:29

Ryhmä koululaisia tutustuu teatterin näyttämöön. Oppilaat kävelevät lavalla teatterin edustajan johdolla lavastetussa näyttämöympäristössä, jossa on pöytä, tuoleja, ovia, jääkaappi ja keittiötaso. Näyttämön taustalla näkyvät suuret punaiset verhot, ja etualalla on tyhjä katsomo violetteine istuimineen.

Teatterin kummiluokka on tänä vuonna Mansikkalan koulukeskuksen 7A-luokka.

Teatteri Imatra on jatkanut kummiluokkatoimintaansa vuoden tauon jälkeen. Tänä vuonna teatterin kummiluokaksi valikoitui 7A-luokka Mansikkalan koulukeskuksesta. Ensimmäisellä tapaamiskerralla oppilaat pääsivät tutustumaan teatteritaloon ja sen toimintaan. 

Luokka kokoontui viime keskiviikkona teatterin lämpiöön, jossa oli vastassa teatterinjohtaja Timo Rissanen ja hallintoassistentti Marika Spencer. Osa oppilaista oli vieraillut teatteritalossa aiemminkin, mutta monelle käynti oli ensimmäinen. Tunnelma oli aluksi jännittynyt, mutta kierroksen edetessä oppilaat rohkaistuivat esittämään toinen toistaan kinkkisempiä kysymyksiä. 

Kierroksella oppilaat kiersivät oikeastaan koko teatteritalon tilat läpi aina suuresta näyttämöstä puvustamoon ja näyttelijöiden pukuhuoneista tarpeistovarastoon.  

– Olin todella iloinen siitä, kuinka kiinnostuneita oppilaat olivat teatterista ja sen toiminnasta, Rissanen iloitsee. 

Kummiluokkatoiminta on yleisötyötä parhaimmillaan 

Kummiluokkatoiminta on osa Teatteri Imatran pitkäjänteistä yleisötyötä. Yleisötyötä on tehty teatterissa jo pitkään, ja lasten sekä nuorten tutustuttaminen teatterin maailmaan nähdään tärkeänä osana toimintaa. Vuosittain vaihtuva kummiluokka pääsee lukuvuoden aikana tutustumaan teatterin arkeen, esitysten tekemiseen ja teatteritalon toimintaan. 

– Haluamme, että kummiluokka tulee vuoden aikana tutuksi teatterille ja teatteri puolestaan oppilaille. Monelle nuorelle nämä ovat ensimmäisiä kosketuksia teatteriin, joten on tärkeää, että teatterissa käyminen tuntuu luontevalta, teatterinjohtaja Timo Rissanen kertoo. 

Rissasen mukaan teatterilla on edelleen tärkeä paikka yhteiskunnassa, vaikka ihmisten vapaa-ajasta kilpailevat nykyisin monet muut viihteen muodot. 

– Televisio, suoratoistopalvelut ja muut uudet mediat ovat tulleet jäädäkseen, mutta teatterilla on edelleen oma ainutlaatuinen merkityksensä. Haluamme tutustuttaa uusia sukupolvia teatterin pariin ja auttaa nuoria ymmärtämään, mitä kaikkea teatteri voi parhaimmillaan tarjota, Rissanen sanoo. 

Teatterikasvatusta tukee myös Pikku Hiisi -näyttämö, jossa lastenteatterilla on merkittävä rooli. 

– Lastenteatteri on meille erittäin tärkeää. Haluamme tarjota lapsille ja nuorille laadukkaita kulttuurielämyksiä sekä rakentaa suhdetta teatteriin jo varhaisessa vaiheessa, Rissanen toteaa. 

Kummiluokkatoiminta jatkuu vuoden aikana useilla tapaamisilla. Jo parin viikon kuluttua oppilaat pääsevät seuraamaan Da Vinci -koodin läpimenoesitystä ennen ensi-iltaa. Keväällä luokka kutsutaan katsomaan myös Teatteri Imatran uutta tuotantoa, joka julkistetaan myöhemmin. 

Lisätietoja: 

teatterinjohtaja Timo Rissanen, timo.rissanen@imatra.fi, p. 020 617 6645