Teatteri Imatra kunnioittaa kesäteatterissaan musiikkilegenda Fredin uraa

Ma 4.10.2021 klo 09:54

Niin paljon kuuluu rakkauteen –musiikkikomedia kertoo paluumuutosta maalle ja rakkauden haasteista.

 Kesällä 2022 Teatteri Imatrassa saa kantaesityksensä romanttinen musiikkikomedia. Se on kunnianosoitus viime keväänä kuolleelle muusikkolegenda Matti Siitoselle eli Fredille, jonka syntymästä tulee kuluneeksi ensi vuonna 80 vuotta.

─ Näytelmä ei ole tarina Fredistä. Haluamme osoittaa kunnioitusta suurelle musiikkialan taitajalle hänen laulujensa myötä, teatterinjohtaja ja musiikkikomedian ohjaaja Timo Rissanen sanoo.

Näyttelijät julki marraskuussa

Näytelmän kirjoittaa Osku Valve, jonka musiikkinäytelmä Suklaasydän nähtiin Imatralla vuonna 2015.

─ Olin todella tyytyväinen tuon näytelmän tunnelmaan. Meillä on ollut viime vuosina perinteisempää komediaa, viimeksi englantilaisella höysteellä. Nyt oli aika palata hyvin suomalaisen sielunmaiseman musiikkikomediaan, jossa on sekä komiikkaa että tragiikkaa kuten meidän jokaisen elämässä, Rissanen kertoo.

Musiikkikomedian näyttelijät julkaistaan marraskuussa.

Paluumuuttaja maaseudulla

Niin paljon kuuluu rakkauteen –esitys on kertomus paluumuuttaja Reetasta, joka pitää kyläkauppa Kylänonnea kotiseudullaan Etelä-Karjalassa.

Elämä maaseudulla on kaikkea sitä mitä Reetta on toivonutkin. Helsingin kiihkeä elämänmeno on jäänyt taa, ja tilalle on tullut rauhaa ja luontoa.

Kyläkauppa Kylänonnen ympäristö on täynnä ihastumisia, unelmia ja mustasukkaisuutta. Monia mutkia ja hauskojakin hetkiä koetaan ennen kuin elämän tärkeisiin kysymyksiin löytyy vastauksia.

Musiikkikomedian ensi-ilta on 28.6.2022. Lippujen myynti avautuu tänään 4.10.

Linkki sivulle :

Niin paljon kuuluu rakkauteen