Imatran kesäteatterin ensi kesän musiikkinäytelmää tähdittävät tunnetut näyttelijät

To 4.11.2021 klo 15:08

Imatran kesäteatterissa saa kesällä 2022 kantaesityksensä musiikkikomedia Niin paljon kuuluu rakkauteen.

Näytelmä kertoo paluumuuttaja Reetasta, joka pitää kyläkauppaa kotiseudullaan Etelä-Karjalassa. Reetan roolissa nähdään näyttelijä Kirsi Ylijoki, joka on toiminut pitkään freelance-näyttelijänä. Hän on esiintynyt urallaan lukuisissa teattereissa ja televisiorooleissa.

—1990-luvulla hän näytteli suositussa Sydän toivoa täynnä -sarjassa. Monet muistavat hänet myös muutaman vuoden takaisesta, kohutusta Keisari Aarnio -sarjasta, teatterinjohtaja Timo Rissanen kertoo.

Ylijoella on myös oma yhtye, jonka kanssa hän on keikkailutkin.

Teattereista ja televisiosta tuttuja tähtiä

Luomuviljelijä Mikon roolissa nähdään pitkän linjan näyttelijäkonkari ja muusikko Aarni Kivinen. Myös hän on näytellyt useissa teattereissa sekä televisiosarjoissa kuten Rikospoliisi ei laula, Salatut elämät ja Roba.

—Vuosina 2003–2006 Kivinen oli mukana myös Lapinlahden Linnuissa, Rissanen mainitsee.

Reetan 15 vuoden takaisen nuoruudenrakastetun Antin roolissa nähdään näyttelijä Miikka Wallin. Wallin on erinomainen laulaja ja tanssija ja hän soittaa myös kitaraa.  Hän on ollut mukana muun muassa Helsingin kaupunginteatterin menestyksekkäässä Pieni Merenneito -musikaalissa sekä juuri ensi-iltansa saaneessa Tampereen Työväen Teatterin kiitetyssä Mathilda-musikaalissa. Suuri yleisö saattaa tuntea hänet myös Pietari Haukkalan roolista Salatuissa elämissä ja Rantabaari-sarjassa.

Pikkukylän asioista kaiken tietävän Anjan roolissa esiintyy Leena Rousti. Hän on imatralaisille tuttu sekä Nine- että Suklaasydän-musikaaleista. Hänet nähtiin joitakin vuosia sitten ylistetyssä roolissa Florence Fosters Jenkinsinä Suurenmoista -komediassa. Parhaillaan Rousti esiiintyy Tampereen Työväen Teatterissa nähtävässä Kinky Boots -musikaalissa.

Kauppa-apulaista puolestaan esittää valovoimainen, Teatterikorkeakoulusta ensi keväänä valmistuva Vilma Kinnunen, joka kuuluu Kinnusten teatterisukuun.

Lisäksi näytelmässä soittaa kapellimestari Lauri Kuosan kokoama kolmihenkinen orkesteri.

Näytelmä on kunnianosoitus Fredille

Niin paljon kuuluu rakkauteen -musiikkinäytelmän kirjoittaa Teatteri Imatralle Osku Valve.

Näytelmä on kunnianosoitus viime keväänä kuolleelle muusikkolegenda Matti Siitoselle eli Fredille, jonka syntymästä tulee kuluneeksi ensi vuonna 80 vuotta.

—Näytelmässä kuullaan Fredin lauluja, mutta itse näytelmä ei kerro Fredistä, Rissanen kertoo.

Musiikkikomedian ensi-ilta on 28.6.2022. Lipunmyynti on jo käynnissä.

 

Lisätietoja:

Teatterinjohtaja Timo Rissanen, timo.rissanen@imatra.fi, 020 617 6645