Fredin ikivihreistä ammentavan romanttisen musiikkikomedian ensi-iltaa vietetään Imatran kesäteatterissa tiistaina

Ma 27.6.2022 klo 09:31

Imatran kesäteatterissa saa tiistaina 28.6. kantaesityksensä suomalaisen musiikkilegenda Fredin tuotantoon pohjautuva näytelmä Niin paljon kuuluu rakkauteen.
Näytelmä kertoo paluumuuttaja Reetasta (Kirsi Ylijoki), joka pitää kyläkauppaa kotiseudullaan. Reetan apuna toimivat paikallinen luomuviljelijä Mikko (Aarni Kivinen) ja siskontytär Anni (Vilma Kivinen). Päivittäin kaupalla pistäytyy myös kaikesta kaiken tietävä Anja (Leena Rousti).
Elämä soljuu eteenpäin, kunnes paikalle saapuu Reetan nuoruudenihastus Antti (Miikka Wallin). Pian koko kauppa on täynnä ihastumisia, unelmia ja mustasukkaisuutta.
Löytääkö rakkaus tiensä oikeisiin sydämiin? Näyttääkö elämä sittenkin aurinkoisen puolensa ja tarjoaa onnen? Monta mutkaa kierretään, ennen kuin vastaukset ovat valmiit.

80 vuotta Fredin syntymästä

Näytelmä pohjautuu lauluajalegenda Fredin musiikkiin. Esityksen aikana kuullaan useita koko kansalle tuttuja lauluja. 
— Tänä kesänä Fredin syntymästä tulee kuluneeksi 80 vuotta. Nyt on oikea hetki kunnioittaa kotimaisen musiikkitaivaan tähden muistoa tällä tavoin, näytelmän ohjaaja Timo Rissanen kertoo.
Käsikirjoittaja Osku Valveen luoma tarina on romanttisen kesäinen ja veikäen hauska. Fredin valtaisasta laulutuotannosta valikoituneet kappaleet istuvat hyvin tekstin luomiin tunnelmiin ja jännitteisiin, Rissanen toteaa.
— Näytelmä kommentoi myös muuttotappiokuntia asiallisesta näkökulmasta. Olen iloinen, että produktio on jo kerännyt kiitosta niin paljon, että lippuja on myyty ennakkoon peräti 3000.
Niin paljon kuuluu rakkauteen -musiikkikomedian kantaesitys nähdään Imatran Kesäteatterissa tiistaina 28.6. kello 19. Näytökset jatkuvat heinäkuun loppuun sakka. Perjantai-iltana 29.7. nähdään jo perinteeksi muodostunut tunnelmallinen yönäytös klo 21.00.

Lisätietoja:
Ohjaaja, teatterinjohtaja Timo Rissanen, timo.rissanen@imatra.fi, p. 020 617 6645