Lotta Lindroos näyttelee kahta roolia Teatteri Imatran Kuninkaan puheessa

Ma 15.8.2022 klo 13:11

Teatteri Imatran Kuninkaan puhe nähdään ensi-illassa lauantaina 10.9.

Kuninkaan puhe on näytelmä kuninkaallisista, mutta myös inhimillisyydestä. Inhimillisyys näkyy Iso-Britannian kuningas Albertin puheviassa. Näytelmä kertoo myös ystävyydestä sekä ennakkoluulojen murtamisesta.

Elokuvista ja televisiostakin tuttu näyttelijä Lotta Lindroos vierailee Teatteri Imatrassa ensimmäistä kertaa ja esittää puheterapeutti Loguen puolisoa Myrtleä sekä Wallis Simpsonia. Myrtle on hyvin tavallinen ihminen, jonka unelmat ovat pieniä.

— Myrtlen ja Loguen suhde on todella kaunis: he ovat toistensa parhaat ystävät. Myrtlen rooli ei ole suuri, mutta se on merkittävä vastapaino näytelmän muille hahmoille, Lindroos kertoo.

Lindroosin toinen rooli Wallis Simpson esiintyy vain yhdessä kohtauksessa, vaikka hänestä puhutaankin näytelmän aikana paljon. Wallis on amerikkalainen, kahdesti eronnut, ja ei siten ole sovelias nykyisen kuninkaan Davidin puolisoksi. David on kuitenkin niin rakastunut Wallisiin, että hän on valmis luopumaan kruunustaan, jolloin änkyttävästä pikkuveljestä Albertista tulee kuningas.

Näytelmän harjoitukset ovat hyvässä vauhdissa menossa kohti ensi-iltaa

Harjoitukset ovat lähteneet hyvin käyntiin. Työryhmä harjoitteli keväällä kolme viikkoa ja nyt syksyn ensimmäinen harjoitusviikko on takana.

— Minulla oli todella tervetullut olo tullessani tänne keväällä. Oli ihanaa huomata, kuinka hyvä henki tässä teatterissa on. Työryhmä on täynnä rentoja ja mukavia ihmisiä, Lindroos kuvailee.

Lindroosin mukaan näytelmä ei ole näyttämökuvaltaan klassinen. Näytelmässä on mukana paljon tekniikkaa ja pukuvaihtoja, jotka vaativat vielä tässä vaiheessa harjoituksia hitaita kohtausten läpimenoja.

— Näyttämökuvan rakentuminen sekä pukujen kanssa harjoittelu syventävät roolityöskentelyä valtavasti.

Teatterin pukusuunnittelija Marja Liukkonen vastaa upeiden pukujen suunnittelusta ja toteutuksesta.

Imatra on Lindroosille uusi tuttavuus

Aiempaa kosketuspintaa Imatraan Lindroosilla on ollut hyvin vähän.

— Viime kesänä satuimme mieheni kanssa käymään Imatralla. Ajelimme ympäriinsä ja kävimme katsomassa koskinäytöksen, Lindroos kuvailee.

Lindroos on viihtynyt Imatralla. Kaupunkiin hän on tutustunut pyöräillen.

— Imatralla on upeaa luontoa. Helsinkiläisenä on ihanaa, kuinka rauhallista esimerkiksi Lammassaaressa on.

Ensi-iltaa kohti luottavaisin mielin

Lindroos odottaa mielenkiinnolla jatkuvaa harjoituskautta sekä tulevaa esityskautta.

— Ohjaaja Raija-Sinikka Rantala on pitkänlinjan ammattilainen, jonka tarkkaan mietityssä ohjauksessa olemme varmoissa käsissä.

Lindroos toivoo koronan jälkeen klassista teatteri-iltaa, jossa yleisö saisi uppoutua hyvin tehdyn teatterin taikaan. Kuninkaan puhe saa ensi-iltansa lauantaina 10.9.