
Olavi Virta - Punaiset Lehdet
Loistava kolmikko Tomi Metsäketo, Milana Misic ja Hannu Lehtonen kokoavat voimansa jälleen
yleisön pyynnöstä ja lähtevät yhdessä kiertueelle, jonka teemana on mestari Olavi Virta ja hänen
laulunsa.
Tuon hienon taitelijan kuolemasta tuli menneenä kesänä kuluneeksi jo 50 vuotta, mutta laulut ja
nuo legendaariset tulkinnat elävät ja vetoavat edelleen.
Monet muistavat vielä Hannun hienot tulkinnat Laulajan 100-v.kiertueella, sekä muista
aiheeseen liittyvistä konserteista, ja Tomi on laulanut upeasti näitäkin lauluja mm. Koivusalon
Olavi Virrasta kertovassa elokuvassa. Naisnäkökulmaa saadaan mukaan, kun hieno taiteilija
Milana Misic liittyy joukkoon. Hän on itsekin perehtynyt vahvasti tuon ajan musiikkiin jo
äidinmaidossa. Laulajia säestää Kultaisen harmonikan voittaja Jarno Kuusisto yhtyeineen.
Tervetuloa kuulemaan musiikkia, jossa sanat, soinnut ja sävelet antavat taitavalle laulajalle
mahdollisuuden laulaa ja tulkita vaikkapa punaisten lehtien varistessa hopeisen kuun loisteessa.
Esityksen kesto taukoineen n. 2 tuntia.
K-18
Su 3.8.2023 klo 19:00, Imatran kesäteatteri.
Liput toimituskuluineen alk. 35,00 €